Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalari. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. marraskuuta 2017

"Pientä pintaremonttia x2"

Rivitalohuoneistojen pintaremontti


Kaikkien muiden keskeneräisten töitteni lisäksi, väliin tupsahti kiireellistäkin kiireellisempi keikka!
Muutama rivitalohuoneisto piti saada nopsaan pintaremontoitu jotta asunnot saisi vuokralle.
Seinistä poistettiin huonot vanhat tapetit, mutta muutamassa seinässä tapetti istui turhan tiukasti kiinni, joten ajan säästämiseksi, levytettiin "sisustuslevyillä", ts. ohueella lastulevyä.
Luonnollisestikin saumat tasoitettiin, nauhoitettiin, hiottiin, ja muutkin seinät käytiin läpi lommojen varalta. Kaikki katot sekä seinät pestiin, jonka jälkeen maalattiin Siro 2:lla ja lopuksi seinät vielä Siro 7:llä.

Pintojen parantelun jälkeen laitettiin kattolistat paikalleen. Tämän jälkeen lattioiden pesu, Laminaattilattian asennus ja lopuksi lattialistat paikoilleen.

Itse olin tällä työmaalla reilun neljän viikon ajan. Muutaman kerran pyörähdin toisella työmaalla apurina lattiavalun teosssa.

Ehdin jo repiä tapetit pois ennen kuin otin kuvia.
Taas ovat hieman epätarkkoja puhelimeni kameran vuoksi!
Anyway, tämä on isomman asunnon OH.
OH
Olihan ne levyt melkein pohjamaalattu ennen tapetointia.. 
OH
Hivenen mukavempaa katseltavaa.
OH
Maalaus tehty ja lattiakin on melkein valmis.
OH
Löytyihän edes yksi onnistunut kuva saumauksesta.
Kyllä siinä meni taas hivenen aikaa ennen kuin tekniikka heräsi eloon... Tulee välillä niin pitkiä taukoja niin ei meinaa muistaa miten on mitäkin tehnyt!
 Detaljikuvaa listoituksesta.
Pikku makkarin kattolistojen asennus menossa. Takataskussa näette minun mallipalani jota käytän listoituksessa, jotta varmasti ammun listat kiinni oikeaan paikkaan.
 Isomman makkarin työvaiheista kuvia.
Pienemmän rivitalohuoneiston OH lattianasennus.
 OH
Jatkettiin lattia olohuoneesta eteiseen ja tuulikaappiin saumattomasti.
Eri kuvakulma, sama asunto.

















Mukava päästä tekemään siistiä sisähommaa. Tämä oli aika perus pintaremonttieikka.

yt,
Fanny
#iloinenpuuseppätyttö

maanantai 6. marraskuuta 2017

Yksiöremppa Kotkassa

Työharjoittelu


Kotkassa sijaitsevan yksiön remontointi on edennyt hitaasti. Siitä syystä että muita projekteja/töitä oli kesän aikana niin paljon, ettemme Kotkaan kerenneet miltei lainkaan.
Toki edistystä on tapahtunut! Seuraavaksi suunnittelemme, ostamme ja asennamme keittiön, jonka jälkeen voimme jatkaa lattian asentamista loppuun. 
Ikkunalaudat verhoilemme vanerilla, jonka olisi tarkoitus sopia yhteen keittiötason kanssa.
Asunnon etuovelle pitäisi jotain vielä tehdä, ja viimeiseksi laitan tapetin eteiseen. 
Emme halua riskeerata sen vahingoittamista kun me vielä ramppaamme siellä työkalujen kanssa.

 Tässä näkyy eteinen komeroineen ja kylppärin ovi.




 Kuva keittiöstä, josta näkymä eteiseen ja olohuoneeseen.





Ovien maalausta.
Olen vihannut vesiohenteisia maaleja, mutta Futura Aqua 20 toimii moitteettomasti! Sillä on mukava maalata pitkiäkin vetoja.

Tässä lähikuva maalatusta ovesta. Putsasin myös vetimet.
















Laminaattilattian asennusta varten imuroitiin ja pestiin lattiat.


 Olohuone
Olohuone
Olohuone
Keittiö
Yours truly!
 Laminaattilattiaa olohuoneeseen.
Tässä uudet kylpyhuonekalusteet odottamassa asennusta.

















Valmis!
















Tällaista tällä kertaa!

yt,

Fanny

#iloinenpuuseppätyttö

torstai 25. toukokuuta 2017

Yksiöremppa Kotkassa

Yksin yksiöremppaa


Olen eniten ollut tällä työmaalla suorittamassa koulunkäyntiäni...
Aika pientä edistystä havaittavissa, sillä pohjatyötä on loputtoman paljon!
Kuvat ovat vieläkin hieman epätarkat, puhelimen kameran takia.









Tasoittamista ja hiomista loputtomasti... Kyllä me vielä joku päivä päästään pohjamaalaamaan seiniäkin! 
Olen kuitenkin päässyt jo ovien sekä karmien kimppuun. Hyvä tästä vielä tulee!

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Sisustusrakentaminen

Koppeja salin täydeltä!

Aloitimme joulun jälkeen väliseinien rakentamisen. 
Syy vähäiseen kirjoitteluuni on ollut jatkuva sairastelu. Kipeänä olo syö motivaatiota. 
En tänne blogiin ala kertomaan syytä sairasteluun, mutta ei se maailmaa kaada.

Vaikka olen ollut paljon poissa, niin en ole jäänyt jälkeen, onneksi.
Kaikki ovat rauhassa saaneet levyttää koppiensa seiniä. Minä vedin seinät kiinni ruuviruiskulla, se on kiva laite. Koululla oli akkukäyttöinen, mikä oli ihan kätevää. Aiemmin olen käyttänyt verkkovirralla toimivaa (menikö oikein?), joka on pitkäikäisempi kuin akulla toimiva. Tai näin olen ymmärtänyt. 

Jossain vaiheessa meille annettiin tehtäväksi suunnitella kotelointi, ja sen jälkeen toteuttaa se. Vaikeaksi tehtävän teki se, että meillä on monta opettajaa... Toinen sanoo toista ja vice versa! Hyvin sekavaa ja erittäin ärsyttävää. Olenkin ollut viime kuukausina hyvin vihainen ja ärtynyt - jatkuvan sairastelun takia, joten olen saattanut tiuskia luokkalaisilleni ja opettajilleni... Olen siitä hyvin pahoillani! Tahdon olla taas iloinen Fanny, jona minut tunnetaan. Sairastelu kun estää minua harrastamasta omia juttujani, joihin voin purkaa pahaa oloa, niin se tekee kärttyisäksi.
Hups, mihin minä jäinkään? Kotelointiin! Niin, loppujen lopuksi sain vapaat kädet tehdä kotelon kuten itse halusin. Siinä vaiheessa kun aloin kotelon runkoa levyttämään, niin selvisi että tämä on näyttö. Jaahas. No mikäs siinä. Koteloni on oikein hyvä ja kestävä, kertopuusta sen rakensin.

Tässä kuvia eri työvaiheista


 Liimalla ja ruuveilla kiinnitin ensimmäiset palat. 
Kiinnitin palikoita seinän sisään n 500mm välein, jotta saisin ruonkoni kiinnitettyä helposti. Muistaakseni käytin liimaa toisessakin pitkässä runkopuussa... Voiko noin sanoa edes? Noh, kiinnittelin muutamat tukipalikat laudasta, jotta kokonaisuus ei olisi hutera.
Voilá!
Taisin innostua, sillä minulla ei ole muita kuvia levytysvaiheesta. Se meni niin nopeasti!
















Tämän jälkeen aloitimme pintakäsittelyjen esivalmistelun. Toisin sanoen, tasoitustyöt.



 Innoissani kittailin kaikki ruuvinpäät, joskin osittain turhaan, sillä joka nurkkaan, kulmaan ja rakoon laitettiin paperinauhaa! Argh! Noh, koulussa koulun tavalla. 
Olen aiemmin vain kittaillut, nauhoitusta olen kokeillut, mutta silloin on ollut tehdassaumat, EI siis mitään pieniä rakoja tasaisella levyllä. Minun mielestäni nuo tehdassaumat on olemassa ja hyvästäkin syystä. Osaatte varmaan kuvitella ulokkeen kasvavan otsassani, eikö vain? Haha! 😂
 Epäonnistuin vasemmanpuolisen seinän kanssa aivan totaalisesti... Tuossa oili kerennyt mennä jo pari viikkoa edellisestä nauhoituskerrasta, joten ei todellakaan löytynyt sitä touchia. Tekniikkani alkaa olemaan ihan OK, joskin onnistuin tekemään seinästä aaltomaisen tasaisen.. Haha!
Kotelostahan tuli oikein hyvä. Tasoitin sen lopulta kokonaan... Se oli niin kapea ja lasta oli niin leveä... 😁 Aivan järkyttävän paljon jouduin hiomaan. Onneksi kuitenkin imuri löytyi, jotta sain pölyt pois kopista ja nurkista.
Ensimmäinen pohjamaali kerros

Olen kerinnyt maalaamaan seinät ja katon kahteen kertaan, sekä sivuseinät pintamaalilla kertalleen. Mutta enpähän ottanut taaskaan kuvia. Suunnitelmissani on palata koululle ensi viikolla ainakin yhdeksi päiväksi, jotta opettajani saisi kädestä pitäen näyttää tapetoinnin perusteet.












Tällä hetkellä teen töitä kotoa käsin, sekä muualla maailmalla projektien parissa. 

Oikein mukavaa perjantaita kaikille!

yt,
Fanny
#iloinenpuuseppätyttö

Ps. Perjantaisin soittelen bilemusaa RQL:ssä klo 18-19 ;-)


Ruiskumaalaus

Vuoden ensimmäisellä jaksolla meillä oli ruiskumaalausta. Käytössämme oli muutama eri tyyppinen kannuruisku, molemmissa kuitenkin kannu ylhäällä, mutta toinen oli kiinteä ja toinen oli "kertakäyttöpurkeilla". Aivan mahtava keksintö! Ja meillähän oli myös siihen tarkoitettu pesuri, joka oli seinään kiinnitetty teline, johon sai joko vesiohenteisille tai liuotinoheisille maaleille tarkoitettua puhdistusainetta. Miksihän en ottanut siitä kuvaa 😅 
No kuitenkin, pesuainetta oli painetta sisältävässä pullossa, joka käännettiin ylös alas telineeseen. Itse ruiskupistooliin kiinnitettiin paineilmaletku, jotta saat puhdistusainetta menemään pistoolista läpi. Siinä sitten samalla sai hinkata pistoolia telineessä oleviin harjaksiin.

Jos joskus hankin jonkun kannuruiskun kotikäyttöön, niin se olisi ehdottomasti tämä versio! Helppo puhdistaa ilman että menee paljon liuottimia ym pesuainetta hukkaan. Maalista puhumattakaan! Tosin rajoittava tekijä on se, ettei maalia ole käytettävissä kauhean paljon, mutta siksi kotikäyttöön oikein mainio. Kyllä nyt jonkun välioven saa maalattua!
Hyvä puoli tässä versiossa on myös se, että värejä saa nopeasti vaihdettua, kun jokaisella värillä on oma kertakäyttöpurkki.
Sainonko jo, että tämä on aivan mahtava keksintö! Hehe

Ainoa minulle uusi juttu tällä kurssilla oli siis tuo versio kannuruiskusta. En tietenkään väitä että osaisin jokaisella maailmassa olevalla ruiskulla maalata, tai niitä putsata jne jne, mutta aina uuteen työpaikkaan mennessä, perehdytetään talossa löytyviin koneisiin, koska eihän joka paikalla ole samoja laitteita.
Olen siis maalannut ruiskulla aika paljon "edellisessä elämässäni". Oppisopimuksella opiskellessani, maalailin jos jonkinnäköisiä ovia ja kalusteita.

Tässä muutama kuva siitä, mitä maalailin kyseisillä tunneilla.

Löysin Loviisan Suurkirppikseltä pienen pöydän 15€. Pieni pala toisesta jalasta on lohjennut, mutta päätin että nyt on kyse vain ruiskumaalauksesta, eli en ala korjaamaan sen kummemmin. Pieniä pintanaarmuja kittailin pohjamaalausten välissä.

 Pohjamaalattuna
 Ensimmäinen pintamaalikerros
Valmis! Jonkin verran roskaa/pölyä tarttui pintaan, mutta sen siitä saa kun on paskanen koppi ja maalaamo täynnä ihmisiä 😮












Löysin muutamat kuvat sieltä "entisestä elämästäni"! Olen siis ruiskulla lakannut ja maalannut sitä sun tätä


Kynnys
 Karmi
Vanhat tupakan kellastamat ovet, tosin kuvassa näkyy vain yksi. Maalasin vanhan omakotitalon kaikki sisäovet.
Tietenkin hioin me myös itse.
 Haisee pahalle hioa vanhoja ovia!
 Huomattavasti paremman näköinen! Kuvassa vielä hieman märkä, siksi niin kiiltävä.
 Viskositeetin tarkastusta...
Maalasinhan minä näyttötyönikin! Tämä taisi olla "Levykalusteen valmistus" näyttötyö. Minulla löytyy vieläkin alkuperäiset piirustukset kotona! Ja löytyväthän ne myöskin kuvina tietokoneelta. Muistan kaappia tehdessäni, että olin tehnyt jonkin muutoksen johonkin mittaan, unohtanut korjata mittoja muualta... Mutta ei se haitannut, sain kuitenkin kaapin tehtyä! Nykyään siinä on mustat koukut ja vetimet, kaappi löytyy kotoa wc:ssä 😊







Tällaista tällä kertaa!

yt,
Fanny 
#iloinenpuuseppätyttö