Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotelointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotelointi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Sisustusrakentaminen

Koppeja salin täydeltä!

Aloitimme joulun jälkeen väliseinien rakentamisen. 
Syy vähäiseen kirjoitteluuni on ollut jatkuva sairastelu. Kipeänä olo syö motivaatiota. 
En tänne blogiin ala kertomaan syytä sairasteluun, mutta ei se maailmaa kaada.

Vaikka olen ollut paljon poissa, niin en ole jäänyt jälkeen, onneksi.
Kaikki ovat rauhassa saaneet levyttää koppiensa seiniä. Minä vedin seinät kiinni ruuviruiskulla, se on kiva laite. Koululla oli akkukäyttöinen, mikä oli ihan kätevää. Aiemmin olen käyttänyt verkkovirralla toimivaa (menikö oikein?), joka on pitkäikäisempi kuin akulla toimiva. Tai näin olen ymmärtänyt. 

Jossain vaiheessa meille annettiin tehtäväksi suunnitella kotelointi, ja sen jälkeen toteuttaa se. Vaikeaksi tehtävän teki se, että meillä on monta opettajaa... Toinen sanoo toista ja vice versa! Hyvin sekavaa ja erittäin ärsyttävää. Olenkin ollut viime kuukausina hyvin vihainen ja ärtynyt - jatkuvan sairastelun takia, joten olen saattanut tiuskia luokkalaisilleni ja opettajilleni... Olen siitä hyvin pahoillani! Tahdon olla taas iloinen Fanny, jona minut tunnetaan. Sairastelu kun estää minua harrastamasta omia juttujani, joihin voin purkaa pahaa oloa, niin se tekee kärttyisäksi.
Hups, mihin minä jäinkään? Kotelointiin! Niin, loppujen lopuksi sain vapaat kädet tehdä kotelon kuten itse halusin. Siinä vaiheessa kun aloin kotelon runkoa levyttämään, niin selvisi että tämä on näyttö. Jaahas. No mikäs siinä. Koteloni on oikein hyvä ja kestävä, kertopuusta sen rakensin.

Tässä kuvia eri työvaiheista


 Liimalla ja ruuveilla kiinnitin ensimmäiset palat. 
Kiinnitin palikoita seinän sisään n 500mm välein, jotta saisin ruonkoni kiinnitettyä helposti. Muistaakseni käytin liimaa toisessakin pitkässä runkopuussa... Voiko noin sanoa edes? Noh, kiinnittelin muutamat tukipalikat laudasta, jotta kokonaisuus ei olisi hutera.
Voilá!
Taisin innostua, sillä minulla ei ole muita kuvia levytysvaiheesta. Se meni niin nopeasti!
















Tämän jälkeen aloitimme pintakäsittelyjen esivalmistelun. Toisin sanoen, tasoitustyöt.



 Innoissani kittailin kaikki ruuvinpäät, joskin osittain turhaan, sillä joka nurkkaan, kulmaan ja rakoon laitettiin paperinauhaa! Argh! Noh, koulussa koulun tavalla. 
Olen aiemmin vain kittaillut, nauhoitusta olen kokeillut, mutta silloin on ollut tehdassaumat, EI siis mitään pieniä rakoja tasaisella levyllä. Minun mielestäni nuo tehdassaumat on olemassa ja hyvästäkin syystä. Osaatte varmaan kuvitella ulokkeen kasvavan otsassani, eikö vain? Haha! 😂
 Epäonnistuin vasemmanpuolisen seinän kanssa aivan totaalisesti... Tuossa oili kerennyt mennä jo pari viikkoa edellisestä nauhoituskerrasta, joten ei todellakaan löytynyt sitä touchia. Tekniikkani alkaa olemaan ihan OK, joskin onnistuin tekemään seinästä aaltomaisen tasaisen.. Haha!
Kotelostahan tuli oikein hyvä. Tasoitin sen lopulta kokonaan... Se oli niin kapea ja lasta oli niin leveä... 😁 Aivan järkyttävän paljon jouduin hiomaan. Onneksi kuitenkin imuri löytyi, jotta sain pölyt pois kopista ja nurkista.
Ensimmäinen pohjamaali kerros

Olen kerinnyt maalaamaan seinät ja katon kahteen kertaan, sekä sivuseinät pintamaalilla kertalleen. Mutta enpähän ottanut taaskaan kuvia. Suunnitelmissani on palata koululle ensi viikolla ainakin yhdeksi päiväksi, jotta opettajani saisi kädestä pitäen näyttää tapetoinnin perusteet.












Tällä hetkellä teen töitä kotoa käsin, sekä muualla maailmalla projektien parissa. 

Oikein mukavaa perjantaita kaikille!

yt,
Fanny
#iloinenpuuseppätyttö

Ps. Perjantaisin soittelen bilemusaa RQL:ssä klo 18-19 ;-)


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Vko 5

Vko 5


Hellurei!

Tällä viikolla pääsimme tekemään jännittäviä juttuja! Mukailumaalausta.
Edellisellä kerralla katselimme vain videoita aiheesta. Siis videoilta... VHS! Kasetti! Vanhasta putkitelkkarista, oli aika huvittavaa...

Olen taas päivityksissä niin pahasti jäljessä, henkilökohtaisten vastoinkäymisten takia, joten tälläkin kertaa jää kirjoitukset aika lyhyeen. Ja valitettavasti tuo kännykkäni kamera ottaa vieläkin suttuisia kuvia.



 Tässä ovat mukailumaalaukseen tarvittavia välineitä.
Tammen mukailua.
 Aika varovainen olin syiden piirtämisessä. Tai siis, niitähän olisi voinut maalata enemmän.

Sisärakennustyöt

Pääsin vihdoinkin ruuvailemaan ruuviruiskulla. En ole aiemmin käyttänyt akkukäyttöistä, enkä itse asiassa ole tehnyt asetuksiakaan, joten menihän siinä muutama ruuvi asetuksia laittaessa... Onneksi on helppo jälkeenpäin ruuvata pintaan jääneet ruuvit paikoilleen!
 Ite tein!
Tässä oli meidän kotitehtävän malli.... Koska opettajamme joutuisi lähtemään kurssille yhtenä päivänä, niin hän valmisteli meille etätehtävän. Suunnitella kotelointi tämän tyyppiselle putkelle. Joka menisi oikeasti lattiaan saakka.














Yt

Fanny 

 

#iloinenpuuseppätyttö 

torstai 9. helmikuuta 2017

Vko 4

Vko 4

 

Päivitykset jääneet hieman vähiin, sillä taistelen kännykkäni kameran kanssa! Se ei jostain syystä tarkenna (varmaan likaa) joten kuvista tulee suttuisia =(
Läheltä otetut kuvat ihan OK.

Tässä kuitenkin muutama kuva kyseiseltä viikolta, enimmäkseen sisustusrakentamista tässä jaksossa. Joskin jotkin aineet tulee ja menee, esim välillä on sisustusverhoilua maanantaisin - välillä ei.
Tällä viikolla taisin vain harjoitella lankojen vaihtamista isommilla ompelukoneilla. Ompelin nahkajämistä yhden hirvityksen joka esittää "huulirasvapussukkaa". Se roikkuu avaimenperässäni, enkä tahdo ottaa siitä lähikuvaa, hehe!
 

Yours truly! Uskokaa tai älkää, minä teen mös mallinhommia, mutta siviilissä en oikein tahdo onnistua kuvissa.. Varsinkaan yllätettynä! Mutta SE kuva jääköön blogista pois.. Ehkä sosiaalisessa mediassa voi näkyä joskus.
Instagramistahan löydätte minut omalla nimelläni, tai etsikää "hashtagillä" #iloinenpuuseppätyttö













yt

Fanny

#iloinenpuuseppätyttö